When I was younger, I used to think that happiness comes when.
When I have achieved this and that goal.
When I have changed for better me.
When I have reached my calling.
When…

But life doesn’t work that way.

On the other hand, gratitude is something that I have thought about the same way
but I guess it has someway changed too; changed for something deeper and a stable status.
I think that gratitude is the power and the heart of the soul.

How do you recognise a happiness in your life?
Does it require material stuff, money and power, a well-paid job, gorgeous house?
Do we become happy when we have achieved our goals, when we have become a better me,
overall with the whole when-thinking?

Or could happiness be something like this;
to nourish our souls with the presence of our loved ones,
to notice those little pieces of happiness in everyday life, to be truly present
and to be grateful every single day?

I will vote for the last one; happiness is that feeling in our hearts
and to live a happy life, we must be grateful. That’s the way to have the
peace in our minds and in our hearts.

And when we live a happy life, it really makes us more beautiful
-and is a sign of success.

—

Nuorempana erehdyin luulemaan, että onnellisuus tulee sitten kun.

Sitten kun olen saavuttanut tämän ja tämän etapin.
Sitten kun elämänmuutos on tehnyt tehtävänsä.
Sitten kun olen saavuttanut päämääräni.
Sitten kun…

Sen sijaan kiitollisuudesta olen oikeastaan aina ajatellut samalla tavalla mutta kenties
se on vain syventynyt matkani varrella; muuttanut muotoaan pysyvämmäksi tilaksi.
Ajattelen kiitollisuuden olevan elintärkeää polttoainetta sielulle.

Mistä sitten tunnistaa onnellisen elämän?
Onko se sitä, että omistaa enemmän kuin tarpeeksi;
on rahaa ja valtaa, hyväpalkkainen työpaikka, hulppea katto pään päällä?
Tulemmeko onnelliseksi sitten kun on se tietty päämäärä saavutettuna,
elämänmuutos tehnyt tehtävänsä, ylipäätänsä sitten-kun-ajattelulla?